IS: NHL-tähti Rasmus Ristolainen kaahasi Mersullaan Turun keskustassa – sai jättimäiset 120 000 euron sakot!
Buffalo Sabresin tähtipuolustaja Rasmus Ristolainen on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, uutisoi Ilta-Sanomat.
24-vuotias Ristolainen ajoi 3. toukokuuta 81 km/h -nopeudella Turun keskustassa Linnankadulla. Kyseisen tien nopeusrajoitus oli 40 km/h.
Tämä tapahtui perjantai-iltapäivällä, jolloin alueella oli vilkas liikenne. Ristolainen ajoi Mercedes-Benz G 500 -maastoautolla.
Ristolainen oli ohittamassa toista autoa kaksikaistaisella tiellä, joten suomalaistähti puolusti tekoaan lyhytkestoisella ylinopeudella.
Ristolainen tunnusti toimineensa teonkuvauksen mukaisesti. Hän myös tunnusti syyllistyneensä tekoon huolimattomuudesta, mutta samalla kiisti teon tahallisuuden ja törkeän huolimattomuuden.
Käräjäoikeus näki, että teko olisi voinut aiheuttaa vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle, ja tämän takia se katsottiin törkeäksi.
Ristolainen tuomittiin 40 päiväsakkoon, joka tarkoittaa hänen tuloillaan yhteensä 120 680 euroa. Sabres-tähti tienaa kaudessa 5,4 miljoonan dollarin palkkaa.
Syyttäjä vaati Ristolaiselle myös vähintään kolmen kuukauden mittaista ajokieltoa. Ratkaisu ajokieltoasiaan tehdään myöhemmin.
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”